Hei
ensi vuoden Jankon CD-tytöt!
Olemme
tehneet päätöksen, että Jankon 98-01-syntyneet tytöt treenaavat
kaudella 2012-2013 yhdessä. Minä otan päävastuun
harjoitusjaksojen ja harjoitusten suunnittelusta sekä pitämisestä,
mutta monia muita valmentajia tulee olemaan myös toiminnassamme
mukana. Halusin tuoda asian kaikkien tietoon mahdollisimman aikaisin,
vaikka tämä kausi on kesken, jotta ehditte valmistautua asiaan.
Powerihan kuuluu vielä tähän kauteen, mutta heti sen jälkeen
maanantaina siirrymme uuteen.
Kesällä
treenit ovat ”vapaaehtoiset”, josta käyn vielä jokaisen kanssa
erikseen lyhyen keskustelun. Kesätreenit alkavat heti Power Cupin
jälkeen kolme kertaa viikossa niin, että minä, Tammisen Petri ja
Uudentalon Hannu jaamme valmentamista osaamisemme mukaan. Lisäksi
pyydän jokaiselta teiltä tytöltä harjoituspäiväkirjan täyttöä
kesältä, mutta tästäkin juttelen teille vielä myöhemmin.
10.-12.8.
pidämme leirin Eerikkilän urheiluopistolla koko harjoitusryhmä!
Leirin hinnaksi tulee noin 100 euroa /tyttö, joka sisältää
majoituksen, ruuat, uimahallin käytön sekä salikulut. Toivon
erittäin kovasti, että kaikki pääsevät leirille, sillä siellä
on tarkoitus käydä paljon erilaisia joukkueen yhteisiä asioita
läpi! Jos et jostain syystä voi leirille osallistua, ilmoita siitä
minulle mahdollisimman pian.
Tästä
porukasta on tällä hetkellä tarkoitus tehdä kaksi
C-tyttöjoukkuetta ja D-tyttöjoukkue. D-ikäiset tytöt (ainakin
osa) tulee siis pelaamaan taas kahta sarjaa...
Jotta
minä pystyn valmistautumaan tulevaan pestiini paremmin, pyytäisin
kaikkia vastaamaan näihin kysymyksiin ja lähettämään sen sitten minulle. Voit lähettää vastauksesi facebookin kautta viestillä "salaisesti" eli ei ryhmän sivuille tai sähköpostilla. Tarkoitus on, että voit
kirjoittaa kaikki tuntemuksesi, jotta saan oikean käsityksen siitä,
mitä ajattelet. Vastaathan kysymyksiin toukokuun aikana!
Tässä olisivat kysymykset:
1.
Nimi:________________________ 2.
Syntymäaika:_____________
3.
Jatkatko ensi kaudella: tietysti melko varmasti
todenäköisesti en en
4.
Laita suosikkijärjestykseesi (1, 2 ja 3) pelipaikat, jolla tällä
hetkellä haluaisit mieluiten pelata: (Ne, jotka eivät ole viime
kaudella pelanneet, ei tarvitse vastata.)
passari
( ) keskitorjuja ( ) yleispelaaja ( )
5.
Oletko ajatellut käydä lentiksen kesätreeneissä? Kyllä Ehkä En
6.
Onko sinulla muita urheiluharrastuksia? Jos on, niin mitä ja onko
kesällä kuinka paljon treenejä?
________________________________________________
___________________________________________________________
7.Mikä
on sinusta ollut kivointa tällä kaudella? _________________________
___________________________________________________________
8.
Miltä ensi kauden harjoitusjärjestelyt tuntuu
sinusta?__________________
___________________________________________________________
___________________________________________________________
9.
Mitä haluaisit oppia ensi kaudella?_________________________________
___________________________________________________________
___________________________________________________________
10.
Millainen on sinusta hyvä valmentaja?______________________________
___________________________________________________________
11.
Mitä lentopallon lajitaitoa tykkäät harjoitella mieluiten (esim.
sormilyönti, hihalyönti, iskulyönti, syöttö, torjunta...)
_______________________________
12.
Mitä lentopallon lajitaitoa tykkäät harjoitella vähiten?
__________________
13.
Muita ajatuksiasi vapaasti:_____________________________________
______________________________________________________________________________________________________________________
Olkaa
yhteyksissä, jos jokin mietityttää tai pohdituttaa!
Kesäisin
terveisin
Katariina
050-3825089
katariina.vuolle@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti